Mainos
Mainos
Mainos
VRP - Rakennushankkeen luotettava yhteistyökumppani
Mainos
Mainos

Ajankohtaista

Sarjaenduroiden aikataulu

Lauantaina 20.1 kurvaillaan kauden ensimmäiset sarjat Liepeellä. Reittinä Jaikolle suuntaava reitti. Aloitus kello 13(mikäli lumimyräkkä on tukkinut reittiä, avataan kello 12 alkaen).

 

Keskiviikkona 24.1 kaasutellaan Puuppolassa kello 18 alkaen. Tarkempi paikka ilmoitetaan jahka ratamestari näkee kumpi reitti jäätynyt paremmin.

Sarjakisojen yhteispisteet 2017

Kausi on ollut jo pitkään päätöksessä ja seuraavassa Sarjakisojen loppupisteet, niin Enduron, Avoimen luokan Motocrossin kuin MX65-luokan motocrossin osalta:

Loppupisteet Enduro

Loppupisteet Motocross avoin

Loppupisteet Motocross MX65

Motocross-kuskien palautumistutkimus tekeillä Jyväskylässä

Jyväskylän Yliopiston Liikuntabiologian laitos ja Suomen Moottoriliitto suorittavat tutkimuksen koskien Motocross-kuskien aktiivista ja passiivista palautumista ja sen vaikutuksia fyysiseen suorituskykyyn. Tutkimus suoritetaan Jyväskylän Yliopiston Liikuntabiologian laitoksella sekä Lievestuoreen Motocross-radalla 28-29.8 sekä 11-12.9 Tutkimuksessa suoritetaan yksinkertaisia fyysisiä harjoitteita ja testejä ennen ja jälkeen simuloidun Motocross-kisaerän. Kokeisiin voi osallistua 18-50 vuotias Motocrossia aktiivisesti harrastava, terve kuljettaja. Tutkimuksesta vastaa kerhon jäsen ja liikuntatieteellisen laitoksen opiskelija Aleix Olle.

 Tutkimukseen osallistuminen on luonnollisestikin osallistujalle maksuton.

Lisätiedot ja mahdolliset ilmoittautumiset Aleix Ollelle tai Anssi Uuhiniemelle(0407359342)

 

Kerhon sisäisten sarjojen lopputilanteet

Vuosi alkaa lähestyä loppuaan ja kilpailutoiminta on ollut hetken jo talvitauolla.

Kaudella ajettiin aktiivisesti sekä enduron että motocrossin puolella kerhon sisäisiä sarjakilpailuja joiden tulokset on nyt julkaistu Enduron ja Motocrossin omille alasivuille. Kummankin osan top10 kuitenkin julkaistaan tässä:

Sarjamotocross 2016 TOP10:

1. Olle, Aleix: 405 pts

2. Kuivalainen Anton: 347 pts

3. Viinikainen Jussi: 291 pts

4. Pölönen Teemu 270 pts

5. Ritvanen Markus 258 pts

6. Hellman Oskari 169 pts

7. Varakas Jukka: 154 pts

8. Minkkinen Mikko: 136 pts

9. Vihtari Kyösti: 95 pts

10. Tarkka Ville: 94 pts

Kokonaispisteet

Sarjaenduro 2016 TOP10:

1. Toukola Toni: 361 pts

2. Hellman Oskari: 212 pts

3. Toukola Niko: 173 pts

4. Lampinen Mika: 127 pts

5. Uusitalo Arto: 124 pts

6. Pölönen Teemu: 102 pts

7. Hellman Arttu: 96 pts

8. Kalliokoski Kasperi: 92 pts

9 Mäkinen Tuomas: 84 pts

10. Holmström Jussi: 82

Kokonaispisteet

 

Palkintojenjaosta tiedotetaan myöhemmin tällä viikolla

K-SMK Palkitut jäsenet 2014

K-SMK:n kauden 2014 palkitut kuljettajat ja toimihenkilöt:

Vuoden menestynein kuljettaja: Anton Kuivalainen

Vuoden kehittynein MX-kuski(juniori): Lukas Kuhmonen

Vuoden enduro-kuski: Kari Välimaa

Vuoden Cross Country-kuski: Kyösti Vihtari

Taistelijan mäntä: Mami Jäntti Os Salopuro

TUSKAn taistelija: Jenni Siekkinen

SML Pronssinen ansiomerkki Riku Moilanen

SML:n hopeinen ansiomerkki Vesa Ilvessuo

Pronssinen Ansiolevyke Vantaan Huoltomestarit / Pertti Salonen

Kerhon sisäinen toimitsijamerkki Nina Renko

Yhteistyökumppanit

Suomen Pienyrittäjäin Mainostoimisto OyOnlineSolutionsJyväskylän aikuisopistoHannu Photo